Digitaalisaatio: hyvä renki, huono isäntä
Kansanopistojen rehtoripäivillä Järvenpään Seurakuntaopistolla 14 rehtoria pohti digitalisaation mahdollisuuksia. Työskentely tapahtui World Cafe -menetelmällä, joka osoittautui varsin hedelmälliseksi työskentelytavaksi. 
Digitalisaatio on käsitteenä varsin monitulkintainen. Siksi aihetta käsiteltiin kolmesta eri näkökulmasta. Pöydässä nro yksi käsiteltiin aihetta kansanopisto 2.0. Evästyksenä tälle pöydälle oli mm. professori Oren Hararin toteamus ”Sähkölamppua ei keksitty kynttilän jatkuvalla parantamisella”. Pöytä numero kaksi keskittyi siihen, että digitalisaatio helpottaa asioita. Esimerkiksi sähköposti on edelleen postia. Kyse on siitä, että digitaalisessa muodossa asiat voi tehdä helpommin kuin ennen. Pöytä numero kolme käsitteli digitalisaatiosta siitä näkökulmasta, että mikä kansanopistoissa on sellaista, mitä ei kannata digitalisoida. Evästyksenä tällä ryhmälle oli mm. se, ettei musiikin suoratoisto ole lopettanut vinyylilevyjen myyntiä. Itse asiassa esimerkiksi Britanniassa vinyylilevyjen myynti nousi vuonna 2016 edellisvuodesta 53 %.
Jokainen ryhmä viipyi pöydässä 20 min ja jatkoi sitten seuraavaan pöytään. Kun vielä osa ryhmästä kulki myötä- ja osa vastapäivään, saatiin ryhmien kokoonpanoa muutettua. Kaikki ideat kirjattiin ylös ja välillä seuraava ryhmä kehitteli jo kirjattuja ideoita. Lopuksi pöytien vetäjät esittelivät tulokset.
Kansanopisto 2.0
Keskustelujen pohjalta pöytä yksi hahmotteli tulevaisuuden kansanopistoa. Mitään valmista mallia ei syntynyt, mutta siitä kaikki olivat yksimielisiä, että jatkossa tarvitaan kansanopistojen yhteinen virtuaaliopisto. Tällä hetkellä kansanopistojen opetus on lähiopetusta, mutta siitä ei luovuta kokonaan. Kansanopisto 2.0 olisi eräänlainen hybridi, jossa on sekä lähi- että etäopetusta. Edistyneet opiskelijat voisivat opiskella verkossa, jossa olisi paljon valinnanvaraa. Tämä mahdollistaisi sen, että lähiopetuksessa voitaisiin entistä enemmän panostaa erityistä tukea tarvitseviin opiskelijoihin.
Aiemmista verkko-opinnoista ollaan otettu oppia eli verkossa olevan oppimateriaalin laatuun on panostettava entistä enemmän. Lisäksi verkkokurssien rakentamisessa voidaan hyödyntää joukkoistamista. Digitalisaatio tarkoittaa väistämättä sitä, että resursseja vapautuu. Vapautuvat resurssit kannattaa sijoittaa oikeisiin asioihin eli sinne missä lisäresursseja tarvitaan.
Kansanopiston digiloikka
Pöydän kaksi aiheena oli digiloikka, mutta ehkä aiemmista kokemuksista viisastuneena lopputulos ei ollutkaan loikka. Liian usein digiloikka nähdään siten, että olisi hankittava väline X tai ohjelma Y. Lisäksi digitalisaatio on jo tavoittanut myös kansanopistot eli monta asiaa on jo ratkaistu onnistuneesti. Pöydän keskusteluissa nousi kuitenkin esiin muutamia ongelmia tai haasteita.
- Kansanopistossa ei ole epämuodollista digitaalista foorumia opiskelijoiden ja henkilöstön yhteiskäyttöön. Nykyiset foorumit ovat liian jäykkiä ja virallisia, jolloin ”hölötys” puuttuu.
- Kansanopistoilta puuttuu myös yhteinen läpinäkyvä väline päätöksen tekoon ja suunnitteluun.
- Kansanopistoilta puuttuu oppimisympäristö. Monia on markkinoilla ja monia on kokeiltu, mutta etsintä jatkuu.
- Yhteistuottamisen välineet. Onhan niitä, mutta tässäkin on vielä kehitettävää.
- Osaamista ei aina tunnisteta eikä tunnusteta. Open badget puuttuvat.
Kansanopisto vaalii perinteitä
Kolmannessa pöydässä luotiin kuin huomaamatta perustaa kansanopistojen digitalisaatiolle. Pöydän keskustelut voi kiteyttää vanhaan sanontaan ”Tuli on hyvä renki, mutta huono isäntä”. Digitalisaatio toteutetaan, mutta se ei ole isäntä vaan renki. Ja renkihän tekee sen mitä pyydetään. Yksi kansanopistojen peruskivistä on kohtaaminen. Internaatissa eletään yhdessä ja harva asia kehittää sosiaalisia taitoja yhtä paljon kuin yhdessä asuminen. Lainsäädäntökin sanoo, että kansanopistoissa on internaatti. Koska tulevaisuudessa ”face to face” kohtaamisten määrä vähenee, on entistä enemmän panostettava kohtaamisten laatuun. Esimerkiksi lähiopetus ei saa olla pelkkää luentoa.
Digitaalinen maailma mahdollistaa vetäytymisen ja ”kuplaantumisen”. Perinteisessä kansanopistossa on mahdollista kohdata erilaisuus. Lisäksi perinteisessä lähiopetuksessa katsotaan perään, eikä opiskelijaa jätetä sänkyyn nukkumaan. Lähiopetuksessa ollaan aidosti läsnä ja esimerkiksi tunnetaitoja ei voi kehittää digitaalisesti. On myös koulutuksia, joissa eräänlainen antidigitaalisuus on valttia. Mainittakoon esimerkkinä luonto- ja eräopas -koulutus. On myös merkkejä siitä, että kurssit kuten hiljaisuuden retriitti ja mindfulness kasvattavat suosiotaan.
Vaikka kolmospöytä pitäytyi paljon vanhassa, näki se samalla digitalisaatiossa mahdollisuuksia. Yhteistyö digitaalisuuden saralla luo opiskelijoille uusia valintamahdollisuuksia. Samalla se mahdollistaa lähikohtaamisten laadun parantamiseen entisestään.
Yhteenveto
Kun kaikkien pöytien keskustelut nivottiin yhteen oli tuloksena hahmotelma siitä mitä digitalisaatio voisi olla kansanopistokentässä. Yhteisen verkkokansanopiston tarve tunnustettiin, koska sen hyödyt olisivat suuret varsinkin opiskelijoille. Siinä toteutuisi myös digitalisaation perimmäinen tarkoitus eli lisäarvon tuottaminen ja asiakaslähtöisyys. Tosin kaikki opiskelu ei siirry verkkoon vaan tuloksena olisi hybridi, jossa resursseja voidaan kohdentaa entistä paremmin mm. lähi- ja etäopetuksen välillä. Digitalisaation myötä myös lähiopetus nousee uuteen kukoistukseen. Kyse on siitä, että ICT:n avulla tuetaan jo hyväksi toimintaa, mutta missään tapauksessa teknologia ei ole itse ratkaisu.
Jari Sarja, verkkopedagogi
Artikkelikuva: Pixabay CC0 Public Domain / UKK