H5P esitteli kolme uutta työkalua
H5P esitteli helmikuun lopussa kolme uutta työkalua. Uudet työkalut ovat H5P:n omilla sivuilla jo käytössä. Moodlen, WordPressin ja Drupalin lisäosat pitää päivittää, jotta uudet työkalut saa käyttöön. Päivittäminen vaatii ylläpitäjän oikeudet eli tavallinen käyttäjä ei pysty muutoksia tekemään. Muiden kuin H5P -sivuston käyttäjien kannattaa klikata kohtaa ”Newest first” (Uusimmat ensin). Jos päivitys on tehty, siellä näkyvät Virtual Tour (360), Branching Scenario (beta) ja Dictation.
Virtual Tour 360
Matskulassa 360-kamerasta kirjoitettiin vuonna 2016. Silloin todettiin, että se tuo aivan uuden ulottuvuuden ympäristön tutkimiseen. Päätin kokeilla, kuinka 360-kamera ja H5P toimivat yhteen. Tein pienen esityksen siitä, missä työpisteeni sijaitsee. Kuvien ottaminen ja siirtäminen koneelle sujuivat helposti, eikä H5P:n kanssa ollut ongelmia. Vinkkinä mainittakoon, että kannattaa ensin siirtää kaikki kuvat H5P:hen, ja jokaisen kuvan kohdalla kannattaa heti asettaa aloituskohta (Set starting position). Muut asiat, kuten tekstit ja siirtymät, kannattaa asettaa paikoilleen vasta sen jälkeen.
Branching Scenario (beta)
Tämä on varsin mielenkiintoinen työkalu, koska siinä voidaan esittää tilanne ja sen jälkeen on tehtävä valinta. Tämän jälkeen näet, mitä valinnasta seuraa. Jos valinta oli huono, pääset tekemään valinnan uudestaan. Hyvä käsikirjoittaja saa tällä työkalulla aikaiseksi pelinomaisen toteutuksen. H5P esittelee omilla sivuillaan esimerkin, jossa tätä työkalua on käytetty onnistuneesti. Kyseessä on videotarina, joka haarautuu valintojesi mukaan. Parasta videossa on, että näet millaisia seurauksia valinnoillasi on. Kokeilin haarautuvan skenaariotyökalun käyttöä, ja tein esimerkin rasvapalon sammuttamisesta. Työkalun käyttö on varsin yksinkertaista, ja polkujen rakentamista helpottaa visuaalinen polkunäkymä.

Dictation
Sanelutyökalun ideana on, että saneluun voidaan laittaa kaksi äänitiedostoa. Ensimmäinen äänitiedosto on tavallisella nopeudella puhuttu. Toinen äänitiedosto on saneltu hitaammin. Työkalu osaa analysoida kirjoitetun vastauksen, ja pisteyttää sen. Virhe näkyy punaisella, mutta kirjoitusvirhe keltaisella.

Tätä työkalua voi myös soveltaa muihin tarkoituksiin kuin saneluihin. Esim. pitää tunnistaa mikä lintu laulaa. Tässä esimerkki.
Päivitämme lähiaikoina myös H5P-oppaan niin, että siitä löytyvät myös tässä postauksessa esitellyt uudet työkalut. Oppaan uusimman version löydät aina samasta, alla olevasta linkistä.
Jari Sarja, verkkopedagogi